Onnen ikuinen etsintä

 

Kaikki ihmiset haluavat olla onnellisia. Kaikki haluavat nauttia elämästä, etsiä onnea ja tyytyväisyyttä, tuntea hyvänolon tunnetta, tuntea ettei mitään puutu. Silti ihmiset kokevat jatkuvasti että jotain puuttuu. Se ei ole harvinaista. Se voi johtua siitä että sinulla ei ole tarpeeksi rahaa. Se voi johtua siitä että sinulla ei ole sellaista kotia kuin toivoisit, sellaista autoa kuin haluaisit, sellaisia ystäviä kuin haluaisit, sellaista poikaystävää tai tyttöystävää kuin haluaisit, sellaista vaimoa tai aviomiestä kuin haluaisit tai sinulla ei ole sellaista sosiaalista statusta kuin haluaisit. On olemassa niin monta syytä, jonka vuoksi tämä hyvänolontunne tai tyytyväisyys jää uupumaan. Kenties terveytesi ei ole hyvä ja olet siksi tyytymätön. Niinpä inhimillisten ajatusten, tunteiden ja halujen maailmassa on alituista ponnistelua onnen saavuttamiseksi, vaikka se voi ottaa monta muotoa ja kuvaa riippuen mielesi väreistä.

Silti kaiken tämän onnentavoittelun keskellä piilee kaipuu – kaipuu lopettaa ponnistelu, lopettaa jatkuva kärsimys joka seuraa onnen perässä juoksemista. Sillä vaikka olisit saavuttanut sen mitä olet halunnut, sen tuoma onni on väliaikaista. Ja taas jokin menee pieleen,  ja taas olet tyytymätön. Tämä kiertokulku ihmisen elämässä aiheuttaa kokemusten jatkuvan oravanpyörän; jotkut kokemukset ovat hyvin tyydyttäviä ja rikastuttavia, jotkut taas hyvin tuskallisia ja vaikeita. Mutta onpa kyseessä tuskallinen tai tyydyttävä kokemus, se sitoo sinua samalla tavoin. Ovatpa kahleet kultaa tai rautaa, ne ovat kahleita, ne silti sitovat sinut: olet sidoksissa elämäsi saavutuksiin, erilaisiin mielikuviin, joiden pitäisi tuoda onnea. Ja vaikka voittaisit, tiedät, että menetyksen varjo seuraa sinua. Ja kun menetät, haluat luonnollisesti voittaa, ja ponnistelet saavuttaaksesi sen mitä haluat. Tämä kaikki on hyvin väsyttävää ja hyvin rajoittavaa.

Menneiden aikojen tietäjät ja pyhimykset osoittivat tien vapauteen tästä loputtomasta tavoittelusta ja menettämisestä, tästä loputtomasta ihmisen tilasta, joka täyttää tavallisten ihmisten elämän. Nuo entisaikojen viisaat, nuo tietäjät ja pyhimykset oivalsivat oman syvän mietiskelynsä ja itsensätutkiskelun kautta että todellista onnea, kestävää onnea, ei voida saavuttaa pelkästään tyydyttämällä tavallisia haluja, sillä ihmiselle on tunnusomaista, että kun yksi halu tulee tyydytetyksi,  nousee toinen halu, ja taas toinen ja toinen, loputtomasti.

Mitä voidaan siis tehdä, jotta saavutettaisiin todellinen onni ja vapauduttaisiin  loputtomasta kehästä? Nuo entisajan viisaat huomasivat, että syvällä ihmisen sydämessä, mielen maanalaisissa käytävissä on kaipuu, joka on syvempi, voimakkaampi, vahvempi kuin kaikki nämä jokapäiväiset materiaaliset halut ja psykologiset halut, mielen halut, sosiaaliset halut. Näiden alla on olemassa kaipuu, syvä kaipuu ihmisen mielessä.

Jokaisessa ihmisessä on kaipuu oppia tuntemaan Suuri, kaipuu johonkin laajentuvaan, johonkin joka menee tavallisten asioiden tuolle puolen, siihen mikä on mystistä, poikkeuksellista, jota ei mikään tavallinen voi rajoittaa. Jokaisen ihmisen sydämessä on kaipuu lopettaa yksinäisyys, vapautua tästä kaikesta onnentavoittelusta, löytää onni joka ei ole rajallista ja jota ei voi ottaa pois. Jokaisen ihmisen sydämessä on kaipuu syvään ykseydentunteeseen, ehjyyteen, mikä poistaa pienuudentunteen, yksinäisyyden ja erillään olemisen tunteen. On kaipuu kaiken erillisyyden loppumiseen, rakkauden laajentumiseen.

Tämä kaipuu ottaa monia muotoja, sitä kuvataan monilla tavoilla kulttuurista ja kontekstista riippuen. Monet eri uskonnot määrittelevät sen erilailla mutta samalla tavalla, ja sitä ilmaistaan jopa ei-uskonnollisin termein yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä ihmissydämen luonnollinen kaipuu mystisismiin, laajentumiseen, joutuu materialismin tukahduttamaksi, kun mieli ehdollistuu olettamaan että materiaalinen vauraus tyydyttää ihmisen kaikki halut ja tarpeet; tämä kaipuu tukahdutetaan, ja ihminen alkaa ajatella että jos hän käyttää oikeaa hammastahnaa, hän löytää onnen, ja jos hänellä on tietyt statussymbolit, hän tulee onnelliseksi. Mutta tämän polun vähäinenkin tutkiminen saa älykkään ihmisen pian oivaltamaan, että se ei tuo hänelle sitä mitä hän todella haluaa.

Ja niinpä hänen joka haluaa syvempää onnea, tulee mennä sisällepäin, tulee katsoa sisälle, tulee tuntea syvällä sydämessään todellinen tie onneen, löytää tie todelliseen iloon, todelliseen rakkauteen, todelliseen täyttymykseen.

Kun dualistisuuden tunteet, ”minä” ja ”minun”-tunteet vastakohtana ”Sinulle” sulautuvat jumalaisuuden äärettömään valtamereen, kun hienonhieno tietoisuus, kaikkialla läsnäoleva, kaikkiallinen rakkaus, joka piilee koko tämän ilmentyneen maailmankaikkeuden sisällä, koetaan, tunnetaan suoranaisesti – tämä ei-dualistisen kokemuksen alue tuo todellisen lopun tavoittelun ja menetyksen tuskalle. Sillä tavoittelu ja menetys ovat riippuvaisia itsekeskeisyydestä, pienestä ”minä” ja ”minun”- tunteesta. Tämä tunne, joka on vastakohtana ”Sinä”-tunteelle, tulee tyhjyydentunteen perustaksi, täyttymättömyyden tunteen perustaksi. Ja siitä tulee syy kaikkeen tuohon onnentavoitteluun ja siihen että kaikki luonnostaan menetetään, joka johtuu siitä että maailmassa kaikki muuttuu. Kaikki muuttuu jatkuvasti. Se mitä on tänään ei ole huomenna.

Kun ihminen takertuu siihen mikä on muuttuvaa, hän luonnollisesti kokee menetyksiä. Mutta kun ihminen etsii onnea kärsimyksen syyn poistamisesta, hän onnistuu paljon paremmin. Niinpä ihmisen tulee ajatella hyvin syvällisesti oman olemassaolonsa luonnetta, tuntea hyvin syvällisesti, tuntea oman olemassaolonsa ytimen syvyydet; tuntea auringonnousun hetki, tuntea yhteenkuuluvuus maahan, kaikkiin eläviin
olentoihin, elämän kudoksen kokonaisuus ja tämän kudoksen alkulähde.

Sillä et voi olla erillään tästä elämän kudoksesta, kaikista olennoista ympärilläsi, tuon tietoisuuden luonteesta, joka on sinussa ja kaikissa olennoissa, joka on yksi ja sama. Kukaan ei ole erillään kuten saari. Jokainen on osa kokonaisuudesta. Mutta monilla ei ole kokemusta ykseydentunteesta, ja he tuntevat vain oman pienuutensa ja tyhjyyden joka on syynä takertumisen.

Jos haluat löytää todellisen onnen, sinun tulee mennä tuon pinnallisuuden alle oman olemassaolosi ytimeen, ja löytää sieltä onnen lähde, ”minä”, ”minun” ja ”sinä”-tunteiden häviäminen, löytää valtameri ilman rantoja, loputon meri, josta kaikki olevainen on tullut. Sillä vaikka elämäsi tuntuu rajalliselta ja rajoitetulta, todellinen luontosi on laaja, rajoittamaton, kirkas, säihkyvä.

Älä koskaan ajattele että olet jotakuta toista huonompi tai vähäisempi; mitä erehdyksiä oletkaan tehnyt, mitä ovatkaan saavutuksesi, sinun todellinen luontosi on jumalainen. Se mikä on sisälläsi, on ehjää, täydellistä ja loistavaa. Meditaation avulla tämä sisäinen loisto voidaan saavuttaa.