Uushumanismi: yhteiskunnan olennainen perusta, osa 1

 

Uushumanismi on humanismin uusi muoto, joka koskee ihmisen lisäksi kaikkia elollisia olentoja. Se on eräänlaista humanismia, joka laajentaa käsitettä ottamalla huomioon kaikki olennot. Uushumanistinen lähestymistapa perustuu syvän, sisäisen tunteen kehittämiseen, joka kunnioittaa kaikkea elämää ja näkee elolliset olennot yhden eheän kokonaisuuden ilmentyminä. Uushumanismi edustaa lähestymistapaa, joka antaa syvyyttä ja elävyyttä ihmisten keskinäisiin suhteisiin ja maailmaan, jossa he elävät. Tämä asennoituminen on luonteeltaan olennaisesti henkistä – ei siksi että se kannattaisi mitään uskonnollista näkemystä, vaan siksi että se tunnustaa kaikessa elämässä vallitsevan syvän luontaisen ykseyden ja henkisen olemuspuolen, joka piilee  kaikkien olentojen ytimessä ja joka edistää täten kunnioituksen tunnetta elollisia olentoja kohtaan.

Uushumanistisessa lähestymistavassa elollisia olentoja ei pyritä erottelemaan ja kuvaamaan luokittelemalla ne enemmän tai vähemmän merkittäviin ryhmiin. Jos henkilön asennoituminen on nationalistista, hän sanoo: ”Suojelen ja pidän huolta kaikista ihmisistä, jotka asuvat maassani. Mutta muiden maiden ihmiset saattavat olla vihollisiani, en välitä heistä. Kuka välittää siitä, mitä heille tapahtuu?” Tämän tyyppistä tunnetta nimitetään ”geotunteeksi” (geosentimentiksi). Se voi perustua kansallistunteeseen, se voi perustua johonkin maa-alueeseen liittyviin tunnepitoisiin asenteihin. Se on perustana, kun jokin maantieteellinen alue tulee henkilön ryhmäidentiteetin ytimeksi ja silloin huolehditaan oman ryhmän ihmisten hyvinvoinnista mutta jätetään huomiotta muiden ihmisten – saati muiden elollisten olentojen – hyvinvointi. Tämän tyyppinen mentaliteetti muuntuu jonkin ajan kuluttua riistoksi. Vaikka saattaakin olla hyötyä ajaa paikallisen yhteisön etuja ja olla siitä  tai kotiseudustaan tai-maastaan ylpeä, siitä huolimatta sen asettaminen muiden yläpuolelle aiheuttaa eräänlaista epätasapainoa, jossa jokin ryhmä on toista arvokkaampi.

Sosiaalisen aseman kanssa voi käydä samalla tavoin. Esimerkiksi henkilö voi samaistua yhteiskuntaluokkaan tai kastiin tai tiettyyn järjestöön johon kuuluu tai tiettyyn ihmisryhmään. Tätä nimitetään ”sosiotunteeksi” (sosiosentimentiksi) ja tämän tyyppinen jako luo jälleen arvokkaamman ja vähemmän arvokkaan ryhmän ja siinä valvotaan arvokkaamman eikä vähemmän arvokkaan ryhmän etuja.

Yhteiskuntaan sisältyy väistämättä ryhmittymiä – maantieteellisiä, yhteiskunnallisia, monta erityyppistä ryhmittymää. Itse ryhmittymät eivät ole ongelma, koska ryhmiä tulee aina olemaan, vaan se että ihminen omaksuu tunnepitoisen asenteen suhteessa omaan ryhmäänsä, mikä vähentää muiden tähän nimenomaiseen ryhmään kuulumattomien asemaa. Tämä voi tapahtua maantieteellisten ja sosiaalisten ryhmittymien perusteella. Se voi myös tapahtua erilaisten järjestäytyneiden yhdistysten tai uskonnollisten yhdistysten pohjalta. Ihminen voi sanoa: ”Kaikkia niitä, jotka uskovat minun laillani, pidän oikeina ihmisinä. Enkä välitä mitä eriuskoisille tapahtuu. He eivät ole tosiuskovaisia.” Tämän tyyppinen uskonnollinen ryhmittely aiheuttaa myös huomattavia vaikeuksia, koska jälleen syntyy ryhmä henkilöitä, jotka nähdään arvokkaampina ja toinen ihmisryhmä, joka katsotaan vähemmän arvokkaaksi. Ollaan taipuvaisia laiminlyömään noiden toisten ihmisten hyvinvointi, puhumattakaan maailman kaikkien eläinten, kasvien ja elollisten olentojen hyvinvoinnista.

Siten ihmisten kesken on geotunteita ja sosiotunteita ja monenlaista erottavaa, tunnepitoista asennoitumista. Ihmisillä voi olla myös seuraavanlainen käsitys: ”Ihmiset ovat arvokkaita, mutta ihmistä alempien olentojen, jotka asustavat tässä samassa maailmassa, jotka ovat kanssamme samassa paikassa, kohtalolla ja tuholla ei ole merkitystä. Jos siis eläimet metsästetään sukupuuttoon tai metsät kaadetaan, mitä väliä sillä on? Ne ovat kaikki meidän käytettävissämme.” Henkilö voi olla humanisti ja julistaa: ”Välitän maailman kaikista ihmisistä. Haluan että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus kunnolliseen asuntoon, ravintoon ja koulutukseen. Heillä tulee olla asianmukaiset mahdollisuudet kehittää itseään maailmassa ja kenenkään ei pidä kulkea nälkäisenä.” Humanisti voi sanoa näin ja samalla laiminlyödä eläimet, jotka hävitetään sukupuuttoon ja metsät, jotka hakataan ja hävitetään.

Siten uushumanistille ei riitä pelkästään se, että kaikkia ihmisiä on ajateltava. Vaikka henkilöä pidetäänkin georyhmän, sosiaalisen ryhmän tai uskonnollisen ryhmän jäsenenä, kuitenkaan ei asennoiduta siten että tietyn ryhmän, klaanin, suvun, maan tai järjestön hyvinvointi on tärkeämpi kuin muiden. Humanistina näet että kaikkien ihmisten hyvinvointi on tärkeää. Uushumanistina havaitset, ettei vain kaikkien ihmisten, vaan myös kasvien ja eläinten, jotka asuttavat tätä planeettaa, hyvinvointi on merkityksellistä. Eikä vain tämän planeetan elollisten olentojen vaan koko maailmankaikkeuden kaikkien olentojen hyvinvointi on mitä tärkeintä.

Uushumanistilla on universaalinen suhtautumistapa. Ja tämän perusteella hänellä on syvä kunnioitus tuota yhtä ja samaa Tietoisuutta kohtaan, joka on kaiken ilmentyneen takana, syvä kunnioitus elämän sisintä olemusta kohtaan, joka ilmenee kaikissa olennoissa. Ja siten tunnet kunnioitusta maata kohtaan, jossa asut ja joka antaa sinulle suojan, kasveja kohtaan, puita kohtaan, joiden alla saat suojan, eläimiä kohtaan, joiden kanssa jaat tämän planeetan ja kaikkia veljiäsi ja sisariasi kohtaan – koko ihmiskuntaa, kaikkia tämän maailman ihmisiä kohtaan.

Tämä universaalinen suhtautumistapa on avain uushumanistiseen asenteeseen. Ja kun olet omaksunut tämän uushumanistisen lähestymistavan, mitä siitä seuraa? Rakastat kaikkia olentoja. Näet että kaiken elämän perusta on elävien olentojen henkinen olemuspuoli. Ja tunnet kunnioitusta, huolenpitoa ja rakkautta tuota Tietoisuutta kohtaan, joka asustaa kaikessa ilmentyneessä olemassaolossa ja ilmenee tämän luomisen moninaisina muotoina ja väreinä.

Tätä on uushumanismi, uusi ja laajentunut humanismi, joka sanoo: ”Eivät ainoastaan tämän paikan ihmiset ole myötätuntoni, kunnioitukseni ja huolenpitoni arvoisia, vaan kaikki tämän maailmankaikkeuden olennot ovat osa yhtä, täydellistä kokonaisuutta. Ja osana tuota täydellistä kokonaisuutta he ansaitsevat huolenpitoni ja kunnioitukseni, sillä jokaisessa loistaa Äärettömyyden kirkas valo.”

Niinpä uushumanisti ei helli geotunnetta eikä sosiotunnetta, ei aseta toista ryhmää toisen yläpuolelle eikä halveksi toista. Hän toteuttaa yhdenvertaisuutta. Se tarkoittaa että vaikka eri ihmisten ja eri elollisten olentojen välillä on suuria eroja, heidän välillä on myös ykseys, Tietoisuuden ykseys. Ja uushumanisti tunnistaa tämän ykseyden, tämän yhdistyneen tietoisuuden, joka on kaiken olemassaolon takana, ja ymmärtäen elämän ykseyden toteuttaa käytännössä sosiaalista yhdenvertaisuuden tunnetta. Tämä tarkoittaa kaikkien olentojen ykseyden ymmärtämistä.Vaikka he ehkä näkevät että joillakin on enemmän taitoa tai varallisuutta tai korkeampi asema, he eivät kuitenkaan pidä heitä parempina kuin niitä, jotka ovat alemmassa kastissa, alemmassa luokassa, joilla on vähemmän varallisuutta tai alempi sosiaalinen asema. He ymmärtävät, että vaikka asemassa, taitavuudessa, koulutuksessa ja moraalissa on variaatioita, vaikka ihmisten ja elollisten olentojen keskuudessa on kaikkia näitä variaatioita, kuitenkin kaikki ovat yhden, jakamattoman olemassaolon jälkeläisiä ja sen tähden heidän kaikkien välillä on perustavaa laatua oleva samanarvoisuus. Pohjimmiltaan kaiken ytimessä jokaisella on sama jakamaton tietoisuus ja sen tähden ei pitäisi olla mitään sosiaalista ylemmyyden eikä alemmuuden tunnetta. Ja uushumanisti ei hyväksy näitä tunteita. Hän näkee kaikki Suuren Tietoisuuden jälkeläisinä ja sen tähden hän toteuttaa sosiaalista yhdenvertaisuutta.

Mutta hänen perustansa on universaalisissa tunteissa, joista syntyvät inhimilliset perusarvot. Tällä tarkoitan elämän arvoa - aivankuten sinä rakastat elämääsi rakastavat kaikki olennot elämäänsä -  ihmisarvoa ja siitä seikasta huolehtimista, että kukaan ei kärsisi nälkää, että kaikkien minimitarpeet olisi tyydytetty ja jokaiselle taattaisiin välttämätön ravinto, suoja ja vaatetus, kuten myös koulutus ja mahdollisuus henkiseen kehitykseen.

Uushumanistin perusarvoja on kaiken olemassaolon perustan tunnustaminen. Voit nimittää sitä Jumalaksi, voit nimittää sitä Parama Purus’aksi, Brahmaksi, Taoksi. Nimitä sitä miksi ikinä tahdot. Voit nimittää sitä Tietoisuudeksi, joka on ilmentyneen perusta. Voit nimittää sitä Yhdistyneeksi Tietoisuudeksi. Mitä tahansa termiä käytätkin tai mikä on uskosi, sillä ei ole väliä. Olennaisen perustan, universaalisen perustan myöntäminen tai tunnustaminen yhdistää kaikki elolliset olennot. Ja tuon perustan ilmentymää kunnioitetaan ihmisten, kasvien ja eläinten elämässä, tämän luodun maailmankaikkeuden ilmaisussa. Tämä on tärkein perusta. Perusarvo on arvostaa ja kunnioittaa tätä universaalista perustaa, joka ilmentyy koko olemassaolossa. Tämän universaalisen perustan tunnustaminen ja kunnioittaminen on uushumanismin oleellinen lähtökohta.

Niinpä uushumanismi on hyvin käytännöllinen perusta, joka pohjautuu henkiseen oivaltamiseen. Se on perustavaa laatua oleva lähestymistapa, jonka pohjautuu henkiseen oivallukseen, joka antaa olennaisen perustan inhimilliselle ilmaisulle yhteiskunnallisella tasolla. Se antaa olennaisen perustan yksilön arvoille, jotka tukevat tiettyjä yhteiskunnallisia lähestymistapoja, jotka ovat suotuisia ihmisrodulle ja planeetalle kokonaisuudessaan. Tämä uushumanismi on kiinteä kallio, jolle voidaan rakentaa uusi yhteiskunta, joka perustuu rakkauteen ja kaikissa olennoissa olevan jumaluuden tunnustamiseen. Se antaa puitteet näiden henkisten arvojen eli perusarvojen ilmentämiselle ihmisen jokapäiväisessä elämässä, asenteessa toisiin ja täten myös yhteiskunnalliselle tasolle.