Seksuaalisuus ja yhteiskunta


Erään meditaatio-opettajakoulutuksen aikana Kaliforniassa esitettiin Baballe pyyntö saada ohjeita liittyen seksuaalisuuteen sekä henkilökohtaisessa elämässä että seksuaalisuuteen yleensä tämän päivän yhteiskunnassa.

Tämän päivän yhteiskunnassa monilla on avioliiton ulkopuolisia suhteita. Ja naimattomilla on useita suhteita samanaikaisesti: tänään he ovat yhden  kanssa ja huomenna toisen. Tämä on yleinen tapa amerikkalaisessa ja eurooppalaisessa kulttuurissa ja se on leviämässä muihinkin kulttuureihin. Kaikki entisajan normit on murrettu, kaikki puritanismin juuret, katolisen ja erilaisten kristillisten kirkkojen standardit on rikottu. Ne eivät enää säätele yhteiskuntaa. Ei ole mitään puritaanista etiikkaa eikä moraalistandardeja. Ihmiset eivät pelkää kirkosta erottamista tai leimautumista. Tällainen ulkoinen paine on vähentynyt: ihmiset ovat kapinoineet laajalti sitä kontrollia vastaan, jota murtuvat uskonnolliset instituutiot ovat harjoittaneet länsimaissa, ja joka tieteen nousun myötä on menettänyt otteensa ihmistä.

Nuo instituutiot eivät näytä enää kykenevän vastaamaan ihmisten henkisiin tarpeisiin. Niinpä länsimainen yhteiskunta yleisesti ottaen on murtumassa, millä on hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta on vapauduttu monista uskontojen asettamista dogmeista, toisaalta ihmisten henkinen kaipuu on hukassa. Samoin käsitys etiikasta ja moraalista on myös monilta hukassa. Erkaannuttuaan organisoidun uskonnon piiristä monilla ihmisillä on tyhjä paikka mitä tulee henkilökohtaisiin moraaliarvoihin ja henkilökohtaiseen suhteeseen johonkin itseään suurempaan. Niinpä läntisessä maailmassa on laajalti käännytty idän esoteeristen traditioiden puoleen, jotka ovat suuressa määrin säilyneet elävinä. Jotkut ovat kääntyneet kristinuskon piirissä säilyneiden esoteeristen traditioiden puoleen, jotka ovat myös osittain säilyneet elävinä. Mutta yleisesti ottaen nuorempi sukupolvi lännessä on kadottanut moraaliset arvot, ja tämä on vaikuttanut myös perheen sisäisiin suhteisiin. Suurperhe ja jopa ydinperhe ovat murtuneet. Avioerojen määrä tässä maassa (USA:ssa) on suurempi kuin avioliittojen solmimismäärä. En ymmärrä kuinka tämä on mahdollista, mutta tilastot kertovat näin.

Perherakenne on murentunut ja se on saanut aikaan suurta kärsimystä ja tuskaa ihmisissä, koska he eivät tiedä paikkaansa. He eivät tiedä kehen luottaa. Ovatpa he sitten nuoria tai vanhoja tai sairaita, kuka pitää heistä huolen? Kaikki on epävarmaa. Ja jopa perheen sisällä, jos on vain yksi tai kaksi ihmistä, miten käy jos toinen sairastuu? Se on onnettomuus kaikille, tai sitten tuo henkilö dumpataan. Ei ole olemassa mitään suurperhettä joka huolehtisi sairaista ja heikoista tai vammaisista. Ei ole ketään joka heistä huolehtisi ja siksipä he joutuvat laitoksiin.

Kyseessä on sairaus, aivan kuten tietokonevirus, sairaus, yhteiskunnan sairaus ja se on leviämässä itään, jossa yhteiskunnan rakenteet ovat tulleet hyvin jähmeiksi. Perhejärjestelmä on hyvin jäykkä.  Järjestelmä on tullut hyvin jähmeäksi ja ihmiset tuntevat elinvoiman puutetta. He näkevät lännen elinvoiman ja energian ja se kiehtoo heitä. He pitävät siitä. Niinpä he omaksuvat sen. Mutta sen huono puoli on että sen mukana tulee myös siihen kätkeytynyt virus. Ja se leviää. Ja perherakenteet järkkyvät.

On hyvä rikkoa dogmit. On hyvä murtaa kahleet ja jähmeys. Idän perherakenne on hyvin tiukka. Vain vanhemmalla veljellä, vanhemmalla sisarella on määräysvalta. Nuorimmalla ei ole mitään valtaa. Tämä on hyvin jähmeä järjestelmä, se on alistava järjestelmä. Nuorin voi olla sisarusjoukon fiksuin. Mutta jos hänellä ei ole mitään sananvaltaa, hän on koko elämänsä ajan alimmaisena, on tällöin kyseessä kykyjen ja  voimavarojen tukahduttaminen. Tämä on valitettavaa. Mutta vielä pahempi on tilanne, kun kellään ei ole perhettä. Kenelläkään ei ole ketään jonka puoleen kääntyä, ja he pelkäävät koko elämänsä vanhaksi tulemista, tai että katkaisevat jalkansa, mitä silloin tapahtuu. Heidät laitetaan laitokseen. Se synnyttää ihmisissä eräänlaisen pelkokompleksin. Heidän täytyy ponnistella erityisen ankarasti pysyäkseen pinnalla. Ja jos heidän täytyy astua joidenkin päälle päästäkseen sinne, eikö kyseessä ole eloonjääminen. Koska jos sinulla ei ole turvaa, mitä sinulle tapahtuu, jos sairastut? Mitä tapahtuu, jos jokin menee vinoon? Niinpä sinun täytyy saada hyvä työpaikka, saada hyvät terveydenhoitoedut,  saada paljon muitakin etuja, koska sinulla ei ole perhettä. Sinulla ei ole suurperhettä. Ei ole ketään joka olisi kanssasi. Tästä syystä monet ihmiset ovat myös yksinäisiä. Eikä heillä ole kunnon paikkaa yhteiskunnassa.

Mitä tehdä, kun yhteiskunta on kadottanut tasapainon, praman? Ongelma on maailmanlaajuinen. Se ei johdu yksilöstä. Yksilö on ongelmallisessa asemassa yhteiskunnan takia. Tarvitaan maailmanlaajuinen ratkaisu yhteiskunnalle, jotta se saavuttaisi tasapainon ja ihmiset saavuttaisivat tunteen dharmasta, moraalista elämässään, ja tasapainon ja viisauden ihmissuhteissaan, jotta perheet ja suurperheet voisivat jälleen yhdistyä. Tätä varten on annettu Prout-teoria ja uushumanismi, koska yhteiskunta on niin vaikeassa tilanteessa juuri nyt. Ja tämä ongelma koskettaa jokaista ihmistä. Se ei ole persoonatonta, se on hyvinkin henkilökohtaista.

Lapsi kasvaa perheessä, jossa on vain äiti ja isä, ehkä pari sisarusta, ehkä ei perhettä ollenkaan, ehkä äiti ja isä ovat muuttaneet erilleen. Puolet ajasta hän asuu yhdessä paikassa, toisen puolen 500 km päässä, puolet vaatteista on toisessa paikassa. Mutta jos ei ole paremmasta tietoa, lapsi ei huomaa siinä mitään erityistä. Mutta tilanne on kovin epäsuotuisa. Puuttuu vakaa perusta. Yhteiskunnasta ja ihmissuhteista puuttuu  kiintopiste. Ja jos ihminen yrittää muuttaa tilannetta yksin, hän huomaa että kyse on mahtavista voimista, jotka hallitsevat tilannetta.

Niinpä nuori kasvaa tietämättä edes, että voisi olla olemassa jokin laajempi yhteisö, perhe, suurperhe. Hän ei tiedä mikä häntä vaivaa. Hän tuntee olevansa yksinäinen, syrjäytynyt, epävarma, eikä hän tiedä miksi. Mitä hän haluaa? Hän on 17, 18, ehkä 15-vuotias, ehkä 14 tai 13-vuotias. Hän löytää seksuaalisuutensa. Hän on hyvin yksin, vanhemmilla on jatkuva kiire työn kanssa eikä hänellä ole lähipiirissä setiä ja tätejä eikä muitakaan läheisiä ihmisiä, eikä hänellä ole minkäänlaista henkistä visiota elämässään -  ja hän löytää oman kehonsa. Ja hän huomaa että toiset pitävät hänen kehostaan. Ja että häntä voidaan arvostaa ja rakastaa.
On olemassa joku häntä varten, joku joka huomaa hänet, joka välittää hänestä. Näin hän saattaa herätä seksuaalisesti hyvin nuorena. Koska ei ole olemassa mitään standardeja, ja koska nuoren suhde kotiin ei ole kovin vahva, tämän päivän nuoret ihmiset lännessä ovat heikoilla. Monilla on vaikeuksia. He tarttuvat aseisiin. Heillä on sukupuolisuhteita. Ja he saavat aidsin.

He kärsivät, koska heidän perustavaa laatua olevat inhimilliset tarpeensa jäävät tyydyttämättä, heidän tarpeensa olla arvostettuja, saada rakkautta, tarve kotiin, perheeseen, arvoihin, joiden mukaan elää, ja tarve elämän syvempään sisältöön, henkisyyteen. Heidän elämässään nämä tekijät eivät ole kohdallaan. He tuntevat olevansa omillaan jo hyvin nuorena -  12, 13, 14, 15-vuotiaina.He haluavat löytää rakkautta elämässään. Eikä heillä ole mitään periaatteita mitä noudattaa, niinpä he tekevät mitä tahtovat. Eivätkä he kunnioita vanhempia, sillä mitä yhteiskunta on heille antanut jota heidän pitäisi kunnioittaa? Heillä on toinen toisensa ja he päättävät yhdessä: ”Emme piittaa vanhemmista. Meillä on toisemme. Me kuljemme omaa tietämme.” Heillä ei ole mitään kunnioitusta, koska he eivät ole saaneet mitään elämänohjeita.

Niiden jotka ovat vanhempia ja jotka tunnistavat  tässä jotain omista lapsistaan, ei tulisi tuntea syyllisyyttä. Kyse ei ole henkilökohtaisesta asiasta, vaan yhteiskunnallisesta. Olen varma että jokainen teistä on tehnyt parhaansa olosuhteet huomioon ottaen. Mutta on niitä joiden tilanne on äärimmäisen hankala, eikä heidän ole mahdollista antaa lapsilleen juuri mitään. Työ vie suuren osan ajasta, vaimo tai mies on jättänyt, heillä on lapsia. Heidän täytyy tehdä töitä 60 tuntia viikossa tietokonefirmassaan. Ei ole puolisoa, ei ole suurperhettä eikä muitakaan sukulaisia lähipiirissä. Mitä tehdä? He rakastavat lapsiaan, mutta mitä he voivat tehdä? Ja mitä sitten jos heidän vanhempansa tarvitsevat apua? Ja mitä jos he itse sairastuvat?

Tämä yhteiskunta on pahassa jamassa. Niinpä seksuaalisuudesta ei voida puhua ymmärtämättä sen riippuvuutta yhteiskunnan tilasta.

Nuori kasvaa ja ottaa kiinni kumppanistaan: hän on löytänyt jonkun. Hän menee naimisiin, saa lapsen. Hän eroaa viisi vuotta myöhemmin. Sitten hän yrittää saada jonkun toisen. Hän yrittää tehdä työtä ja hoitaa lasta. Se on raskasta. Hän löytää jonkun toisen, mutta eroaa jonkin ajan kuluttua uudelleen. Elämä on yhtä sotkua.

Mitä tämä yksineläjä voi tehdä? Eikä tämä koske ainoastaan nuoria ihmisiä, vaan kaiken ikäisiä. Avioerot jättävät yksin niin monta ihmistä. Miesten ja naisten lukumäärät eivät vastaa toisiaan, joten yhteiskunnassamme on paljon enemmän yksinäisiä naisia.  He tuntevat olevansa yksinäisiä ja tulossa vanhoiksi.

Luonnollisesti ihmiset tulevat viisaammiksi iän myötä eivätkä ryhdy noin vain seksisuhteisiin, vaan ajattelevat ensin. Mutta yhteiskunnassa ei ole olemassa mitään moraalille perustuvaa käyttäytymismallia. Tee mitä haluat, ota mitä saat, kunhan et tule sairaaksi. Kun nuori kasvaa, hän oivaltaa että voi saada aidsin, hän voi tulla hyvin sairaaksi, hänen on paras olla varovainen. Niinpä ihmiset ajattelevat ensin. Mutta seksi on silti tapa saada intiimiä kosketusta ja rakkautta yksinäisessä maailmassa, jossa sinulla ei ole ympärilläsi sinua rakastavia ihmisiä, ihmisiä jotka ovat perhettäsi, ihmisiä jotka todella välittävät sinusta. Kuka sinusta todella välittää? Niin monet ovat yksinäisiä, kukaan ei heistä välitä. Jos he löytävät edes hiukan rakkautta, miksi ei? Tämä on yhteiskunnan tila. Ketään on mahdotonta syyttää.

Ketään ei siis voida syyttää. Mutta luulen että oivallatte, että tilanne ei ole paras mahdollinen. Yhteiskunta on sairas. Sillä on virus, yhteiskunnallinen virus. Luuletko että aids on syntynyt ilman syytä? Se on yhteiskunnallinen virus. Se on epidemia. Kyseessä on tragedia.

Eikä pelkästään läntisillä yhteiskunnilla ole ongelmaa. Myöskin itäisillä yhteiskunnilla on vakavia ongelmia, ne vain poikkeavat hieman läntisistä sävyltään ja luonteeltaan. Mutta nämä yhteiskunnan ongelmat luovat ongelmien taustan.

On tarpeen tarkastella yhteiskunnallisia toimintatapoja, jotta voisi tarkastella seksuaalisuutta ja ihmissuhteita. Ihmissuhteita ei voida tarkastella piittaamatta yhteiskunnallisista samskaroista*. Yhteiskunta, jossa järjestetyt avioliitot ovat normi, ovat sen mukanaan tuomat epäoikeudenmukaisuudet, vaikeudet ja esteet tämän lähestymistavan sisäisiä samskaroita. Ja matriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa lapset olivat äidin yksinomaisuutta ja avioliitto ei ollut instituutio, eikä patriarkaattia pidetty toimivana järjestelmänä, tuon yhteiskunnan samskarat vaikuttivat ihmisiin. Niinpä kulttuurin ja yhteiskunnan sisäiset samskarat vaikuttavat ihmisten mieliin ja elämiin, ja siihen miten ihmiset käyttäytyvät läheisissä ihmissuhteissa, seksuaalisuudessa ja suhteissa muihin.

Tässä yhteiskunnassa yksiavioinen suhde on ollut normi. Mutta nykyaikana suhteet tulevat ja menevät, vaikka ihanne elämänpituisesta kumppanuudesta säilyy, ja ihmiset ovat hieman ymmällään. Heillä on mielessään ajatus, että kun he menevät naimisiin, kyseessä on elämänpituinen suhde, koska se on yhteiskunnallinen ihanne. Mutta tosiasia on, että se harvoin toteutuu  nykyaikana. Niinpä ihmiset menevät naimisiin ja eroavat useamman kerran, ja sen lisäksi heillä on muita suhteita, ja useita seksikumppaneita. Mutta tämän elämäntavan huonot sivuvaikutukset ja vakavat vaarat ovat ilmeisiä.

Emotionaalinen kiintyminen
Mutta kaikki vaikutukset eivät näy pinnalla. Kuten esim. kun henkilöllä on useita seksikumppaneita ja seksiä harjoitetaan ilman sitoutumista, mitä tapahtuu? Tapahtuu emotionaalista kiinnittymistä, emotionaalista kiintymistä. Ja jos ei ole sitoutumista, saa se aikaan suurta tuskaa ja kärsimystä, kun toinen osapuoli lähtee suhteesta ja toinen haavoittuu emotionaalisesti.

Koska henkilö on avautunut seksuaalisesti, on se synnyttänyt tiettyä emotionaalista kiintymistä ja vaistonomaisen emotionaalisen  reaktion. Tilannetta voi järkeistää ja sanoa: ”Olen vastuuni tunteva aikuinen ja olen vastuussa omista tunteistani jne.” Mutta tosiasia on että kaikki te olette lapsia emotionaalisesti. Ja ne jotka ajattelevat hyvin järkiperäisesti, että heillä on kaikki hallinnassa, ovat emotionaalisia esikoululaisia.

Niinpä ihmiset eivät pysty oikein selviytymään tilanteesta. Mieli ei aina voi ymmärtää tunteita. Se haluaa aina analysoida ja hallita. Mutta tunteita ei ole helppo hallita. Tämä mieli ja keho ovat liittyneet toinen toisiinsa ja osa ihmismielestä on liittynyt kehoon hyvin kiinteästi – hengissä pysymiseen, lisääntymiseen – on paljon ns. vaistomaisia reaktioita: äidinvaiston, isänvaiston sanelemia. Kyseessä ovat siis vaistomaiset reaktiot. Seksuaalisuuteen ja emotionaaliseen kiintymiseen liittyvät vaistomaiset tekijät: lajin säilymiseen liittyvä luonnollinen eloonjäämisvietti. Se on hyvin voimakas, paljon voimakkaampi kuin huomaatkaan. Ja koko sinun terävä älysi on pelkkää puppua, täysin merkityksetöntä, kun nämä eloonjäämisen vietit ja jälkeläisten suojaamisvietit pulpahtavat esiin vallaten mielesi. Ne nousevat hallitsemaan mieltäsi. Ne ovat viettejä. Niiden tehtävä on lajin säilyttäminen ja ne hallitsevat mieltä saatuaan siihen alkusysäyksen.

Ja naiselle  sukupuolisuhde ja luottamus kumppaniin ovat hyvin tärkeitä intiimissä suhteessa. Koska kyseessä on potentiaalinen mahdollisuus tulla raskaaksi, on naisella vaistonomainen taipumus emotionaaliseen kiinnittymiseen ja kumppanista riippuvaiseksi tulemiseen. Koska kyseessä on lajin eloonjäämisvietti. Koska jälkeläisiä tulee suojella, ja koska naisen tulee voida turvautua toisiin ihmisiin, mieheen, jotta he auttaisivat synnytyksessä ja lasten kasvattamisessa. Niinpä naisilla on taipumus korostaa enemmän ihmissuhteita ja yhteiskunnallista kehitystä. Kyseessä on vaistomainen eloonjäämispyrkimys, mutta se tekee  naisesta emotionaalisesti  haavoittuvan intiimissä suhteessa.. Ja tarve suojeluun ja kumppanista kiinnipitämiseen kehittyy vaistomaisesta halusta rakentaa pesä, turvallinen paikka lapsia varten.

Ennen avioliittoinstituutiota oli heimo. Heimo ryhmittyi heimoäitien ympärille. Heimoäideillä oli lapset. Lapset eivät tienneet isyydestä mitään. He kuuluivat äidille, he olivat äitinsä omaisuutta. Naisista joilla oli eniten terveitä lapsia tuli hyvin vahvoja heimon sisällä. Miehet ja pojat olivat piirin sisällä. Koko heimo pysyi yhdessä yhtenä kokonaisuutena, eräänlaisena suurperheenä. Tällä tavoin kehittyi hyvin toimiva perhejärjestelmä ilman avioliittoinstituutiota. Mutta kyseessä oli suhteellisen pieni ryhmä ihmisiä. Asema ryhmässä saatiin lapsien lukumäärän mukaan, ja miesten asema riippui siitä, kuinka arvostettuun naiseen hän liittyi. Jos mies oli vahvimman naisen poika, hän saavutti korkean aseman miesten joukossa. Tällä tavoin kehittyi yhteiskunnallinen rakenne heimoissa noina aikoina, ja se oli hyvinkin toimiva ilman avioliittojärjestelmää. Pieninä yhteisöinä, metsästys-keräilijäyhteisöinä ne ylläpitivät itseään ryhmänä: se oli eräänlainen ryhmäavioliitto. Kaikki ihmisen tarpeet saivat tyydytyksensä tuon ryhmän sisällä, koska kyseessä oli kiinteä ryhmä. Ja ihmisillä oli paikkansa ryhmässä. Ei ollut olemassa yksiavioista avioliittoa, mutta silti yhteiskunta oli vakaa.

Sitten avioliittojärjestelmän ja isyyskäsityksen myötä kehittyi patriarkaatti. Ja tämä soi myös vakaan perustan ihmissuhteille, koska yksiavioisessa avioliitossa ja suurperheessä, johon aviopari liittyi, oli tätejä, setiä, äitejä, isiä, lapsia, lastenlapsia - kaikki asuivat samassa kaupungissa, samassa yhteisössä. Vallitsi tietty yhteiskunnallinen rakenne, jossa nuoret tapasivat toisiaan. Usein vanhemmat järjestivät avioliiton. Mikäli näin ei käynyt, saattoi olla rakkaussuhteita, mutta yleensä oli olemassa traditioita ja tapoja joiden puitteissa tavattiin toisia. Ja kun pari oli yhdessä, heillä oli oma paikkansa suhteessa sukuun ja järjestelmään. Ja heidän oletettiin pysyvän siinä. Jonkin verran sivuhyppyjä suvaittiin etenkin miehille useimmissa yhteiskunnissa, mutta velvollisuutena oli ylläpitää perhe, perherakenne ja perheen vakaus.

Mutta lännessä tämän päivän perheessä on hyvin vähän vakautta. Nykyään on yleistä mennä ulos, tavata joku ja aloittaa suhde ilman mitään sitoutumista. Tämä tilanne johtaa emotionaalisiin vaikeuksiin, koska kaikki vaistonomaiset vakauden ja turvallisuuden vietit, tieto siitä kuka olet ja mikä on asemasi, kaikki nämä ihmiset perusvietit, pitää tukahduttaa. Kun ihmiset perusvietit pitää tukahduttaa, jotta voisi täyttää yhteiskunnan asettamat vaatimukset, johtaa se neuroosiin. Se johtaa psyykkiseen epätasapainoon, psyykkiseen kärsimykseen.

Ihmiset haluavat tuntea olevansa vapaita, he haluavat tuntea että he tekevät itse omat ratkaisunsa. He haluavat olla luovia, yksilöllisiä. Yksilöllisyys on kova sana lännessä, eikö olekin? Yksilöllisyys on hyvin suosittua. Mutta kun yksilöllisyys menee  äärimmäisyyksiin niin että ei ole mitään tunnetta yhteisyydestä, ja yksilö toteuttaa yksilöllistä luovuuttaan – kaikki eivät ole tarpeeksi fiksuja, kaikilla ei ole riittävästi emotionaalista älykkyyttä oivaltaakseen sitä tuhoa jota he tekevät muille ja itselleen. Ja niinpä on paljon murtuneita sydämiä ja paljon haavoitettuja tunteita, paljon emotionaalisesti onnettomia ihmisiä, joilla on suhde suhteen jälkeen. Ja ihmiset alkavat ajatella: ”Elämä nyt vain on tällaista”. Mutta elämä ei vain ole tällaista; tämä on surkea tilanne. Ja ne jotka joutuvat tuollaisiin tilanteisiin tietävät kuinka surkeaa se on.

Kun autatte muita, on tärkeä tiedostaa että ihmisillä on yhteiskunnan heihin iskostamia samskaroita, yhteiskunnan, joka on kadottanut tasapainon. Kadottanut tasapainon koska materialismin vaikutuksesta yhteiskunta on hajonnut siten että sen arvot eivät ole sopusoinnussa ihmisten perustarpeiden kanssa. Näettekö kuinka tämä luo epävakautta yhteiskuntaan? Ja inhimillistä kärsimystä. Ihmiset kärsivät jo fyysiselläkin tasolla. Mutta lännessä ihmisillä on riittävästi ruokaa ja mukavat kodit -  silti yhteiskunnassa on epätasapaino ja inhimillistä kärsimystä. Se johtuu järjestelmästä joka ei huomioi ihmisten tarpeita eikä tyydytä niitä. On kehittynyttä teknologiaa, mahdollisuus matkustaa, korostetaan hyväpalkkaista työpaikkaa ja aineellista vaurautta.

Mutta ihmisen täytyy korostaa materiaalisia saavutuksia, sillä mitä hänellä on? Hänellä ei ole perhettä joka pitäisi hänestä huolta. Äiti, isä, täti ja setä eivät voi pitää hänestä huolta. Hänen on paras oppia pitämään huoli itse itsestään, eikö niin? Sinun tulee osata pitää huoli itsestäsi tai muuten olet luuseri. Koditon pummi. Kuka haluaa olla koditon?

Niinpä sinun täytyy ponnistella lujasti, paiskia kovasti työtä, tehdä pitkiä päiviä. Sinulla ei ole aikaa lapsille. Ja niinpä ihmiset istuvat pitkät päivät tietokoneitten ääressä ja oppivat elämään työpaikallaan. He oppivat elämään työpaikalla, se on heidän kotinsa. Ja perhe oppii elämään ilman heitä. Mutta näissä olosuhteissa suhde perheeseen on hyvin tiukoilla.

Sitten Baba osoitti sanansa tuleville meditaatio-opettajille kehottaen heitä olemaan omassa elämässään esimerkkejä muille; naimisissa olevia pidättäytymään avioliiton ulkopuolisista suhteista ja naimattomia kunnioittamaan perhesuhteiden arvoa harjoittamalla pidättyväisyyttä;  olemaan tuottamasta tuskaa ja murhetta muille ja itselleen. Hän jatkoi:

Ihmissuhteissa, parisuhteessa, on parasta ennen kuin ryhdytään intiimiin kanssakäymiseen, että on vakaa aikomus sitoutua. Tällöin molemmat osapuolet kokevat intiimin suhteen antoisana ja turvallisena. Siitä tulee turvallinen. Oletko huomannut tämän omassa elämässäsi? Ja kuinka turvaton olo on, kun yhdessä sovittu sitoutuminen puuttuu. Se voi olla hyvinkin epävarma pohja. Suuria tragedioita voi syntyä, erityisesti naisille jotka tulevat raskaaksi. Edessä on todella suuri pulma, kun lapsi on tulossa maailmaan.